Powered By Blogger

maanantai 24. marraskuuta 2014

Marraskuun ihana SNY-paketti

Vihdoin ja viimein pystyn istumaan koneella sen aikaa, että saan tämän päivityksen tehtyä. Huonovointisuus on pakottanut illoiksi sohvan nurkkaan pötkölleen, mutta nyt alkaa jo näkyä valoa tunnelin päässä. Marraskuun SNY-paketti oli kyllä ihana yllätys!





Siis aivan mielettömän runsas paketti! Paketista löytyi neljä kerää lankaa, kaksi heijastinta (minulle ja murulle), piparkakkumaustetta, kaksi piparkakkumuottia (toinen oli kissa, jei!), sokerikuorrutetta pipareiden koristeluun, Geisha-suklaata, salmiakkia, upea patalappu sekä Miisalle herkkuja ja lelu. Nyt vasta huomasin, että edellisen kuukauden paketin kuvasta olin unohtanut patalapun pois! Otin sen niin innoissani käyttöön, etten malttanut edes kuvata! On siis samaa sarjaa kuin tämä uusi, erivärinen vain. TYKKÄÄN! Miisa-neiti oli myös hyvin onnellinen saamastaan huomiosta, maistiaisia annettiin myös vanhempieni kissoille. Pallo on Miisalle niin tärkeä, että sitä eivät saa muut katsoakaan. Rakas ystäväni, ISO KIITOS JÄLLEEN!

P.S Sain paketin jälkeen vielä ihanan kissakortin ja kissajoulukalenterin, laitan niistä hieman myöhemmin kuvaa. Osuivat kyllä niin nappiin!

5 kommenttia:

  1. Ihanan runsas paketti kera kauniiden lankojen ja herkkujen.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa kun sain piristää sinua :) Ensi kuun paketti on sitten viimeinen ja täynnä hemmottelua , mitä nyt satun keksimään ;) Terveisin Sny:si 8

    VastaaPoista
  3. Kiitos sinulle tästä kierroksesta! http://pieniihana.blogspot.fi/2014/12/vuoden-viimeinen-sny-paketti.html

    VastaaPoista
  4. Psst. Saisinko joulukuun paketista kuvaa?

    VastaaPoista